Tapauksia tuomioistuimesta -artikkelisarjassa esitellään Paltalexin hoitamia oikeudenkäyntiasioita ja niiden ratkaisuja.
Paltalexillä oli työnantajan puolesta tuomioistuimessa hoidettavanaan asia, joka koski työntekijän oikeutta saada työsuhteen päättyessä korvausta liukuvan työajan saldorajan ylittäneestä työaikasaldosta. Työajan liukuman 40 tunnin enimmäissaldosta oli sovittu työehtosopimuksessa. Työnantajan liukuvan työajan ohjeiden mukainen enimmäissaldo oli sama. Työntekijä oli kuitenkin ylittänyt saldorajan ja vaati työsuhteen päättyessä olleen ylityksen korvaamista yksinkertaisella palkalla. Työnantaja vastusti vaatimusta. Käräjäoikeus ratkaisi asian tuomiollaan työnantajan hyväksi. Koska työntekijä ei hakenut muutosta tuomioon, se jäi lainvoimaiseksi.
Työaikalain 22 §:n 1 momentin mukaan keskimääräistä säännöllistä työaikaa tai liukuvaa työaikaa noudattaneella työntekijällä, jonka työsuhde on päättynyt kesken työajan tasoittumisjakson työajan ehtimättä tasoittua keskimäärin 40 tuntiin viikossa, on oikeus saada säännöllisen työajan palkkaa vastaava korvaus niiltä tunneilta, jotka viikkoa kohti ylittävät 40 tuntia.
Korvausvaatimuksen perustelut
Kantajana ollut työntekijä perusteli korvausvaatimustaan sillä, että tehdystä työstä pitää työaikalain 22 §:n 1 momentin nojalla työsuhteen päättyessä maksaa palkka riippumatta siitä, ovatko työtunnit ylittäneet enimmäiskertymät. Lain mukaan kertyneet tunnit tulee maksaa yksinkertaisella tuntipalkalla, eikä korvausvelvoitetta ole rajattu koskemaan vain liukuvan työajan enimmäiskertymää. Työntekijällä oli koko työsuhteen ajan ollut töitä liikaa eikä niitä pystynyt hoitamaan säännöllisen työajan puitteissa. Työntekijällä ei ollut mahdollisuutta lyhyempiin työpäiviin tai liukumasaldon pienentämiseen eikä hänen esihenkilönsä esittänyt mitään ratkaisuja liukumasaldon pienentämiseksi.
Työntekijä katsoi, että jos enimmäisrajan ylittävät tunnit voidaan jättää maksamatta, kyse on saldoleikkurista, eikä tällainen leikkuri ole sallittu. Kun työnantaja tuli tietoiseksi saldon enimmäisrajan täyttymisestä, syntyi työnantajalle velvoite järjestellä työt siten, että saldoa saadaan pienentymään, tai määrätä ylityön tekemisestä. Työnantaja ei ollut osoittanut tehtäviä, jotka voidaan työajan tasaamiseksi jättää tekemättä, vaan oli jättänyt työajan tasaamisen työntekijän vastuulle.
Asiassa oli riidatonta, että työntekijä teki työnsä korona-aikana pääosin etätyönä ja että hän sai pitää työajastaan Excel-taulukkoa.
Työnantajan näkemys asiasta
Työnantaja katsoi, että työntekijä oli tietoisesti rikkonut niitä liukuvan työajan käytön perusteita, jotka olivat hänen tiedossaan ja joiden noudattamiseen hän oli sitoutunut. Tietoinen saldorajojen ylittäminen ei aiheuttanut työnantajalle korvauksen maksamisen velvollisuutta sopimuksen mukaista enimmäissaldoa enemmän. Työnantaja ei ollut hyväksynyt työntekijän työaikasaldon ylitystä. Kun työntekijän suullinen väite huomattavasta saldon ylityksestä tuli hänen esihenkilönsä tietoon, työntekijältä kiellettiin liukuvan työajan järjestelmän käyttäminen työaikasaldon kerryttämisen jatkamiseen ja häntä osoitettiin tekemään suunnitelma saldokertymän purkamiseksi ja purkamaan saldoa. Työntekijä rikkoi saldon kerryttämiskieltoa ja esitti vaatimuksia myös kiellon jälkeisistä uusista saldotunneista.
Työnantajan mukaan työntekijän selvitystä työaikasaldon tuntimäärästä ei voinut pitää luotettavana. Työntekijä oli tehnyt työtä etätyösuosituksen mukaisesti pääosin etätyönä, jolloin työnantajavalvonnan mahdollisuus oli ollut normaalia vähäisempi. Työnantaja ei ollut saanut asianmukaista selvitystä siitä, mihin työntekijä oli väittämänsä saldorajan ylittäneen työajan käyttänyt. Työntekijän selvitykset tehtyjen tuntien määristä olivat myös epämääräiset eivätkä ne hänen työnsä laatuun ja määrään nähden ole olleet työnantajalle ennalta-arvattavia. Työnantajalle ei ollut syntynyt erikseen aihetta kysyä työntekijän työaikasaldoista ennen kuin työntekijä oli suullisesti kertonut niistä. Työntekijän olisi asianmukaisesti menetellessään tullut etukäteen ottaa esihenkilönsä kanssa puheeksi työn tekemisen ajalliset haasteet, jos niitä olisi ollut. Työntekijä ei kehotuksista huolimatta ollut purkanut työaikasaldoa vapaata pitämällä, vaikka hänellä oli ollut siihen mahdollisuus.
Työnantajan kanta tiivistetysti oli, että työaikalain 22 §:n sääntely koskee vain korvattaviksi hyväksyttäviä työtunteja. Lain tarkoitus ei ole tukea liukuvan työajan väärinkäyttämistä.
Käräjäoikeuden perustelut
Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että työnantaja ei ollut hyväksynyt työntekijän työaikasaldon ylitystä. Kun työntekijän suullinen väite huomattavasta saldon ylityksestä tuli hänen esihenkilönsä tietoon, työntekijältä kiellettiin liukuvan työajan järjestelmän käyttäminen työaikasaldon kerryttämiseksi. Työntekijä rikkoi kieltoa esittämällä vaatimuksia myös kiellon jälkeisistä uusista saldotunneista. Korvausvelvollisuutta vastaan puhui myös se, että työntekijä ei kehotuksista huolimatta ollut purkanut työaikasaldoa vapaata pitämällä, vaikka hänellä oli ollut siihen mahdollisuus. Käräjäoikeus katsoi siten työnantajan näkemyksen tapaan, että työaikalain 22 §:n sääntely koskee vain korvattaviksi hyväksyttäviä työtunteja.
Käräjäoikeus katsoi myös, että ratkaistu asia erosi toisesta tapauksesta, jossa tosiasiassa oli ollut kysymys ylitöiden eikä varsinaisen saldoliukuman korvaamisesta. Siinä työnantaja oli jättänyt tasausvapaiden pitämisen työntekijän vastuulle ja kuitenkin samanaikaisesti edellyttänyt, että työntekijä suorittaa kaikki työnantajan edellyttämät työtehtävät, joita ei myöskään niiden määrä huomioiden ollut tosiasiallisesti mahdollisuus tehdä työajan puitteissa.
Asiassa ei ollut tarvetta ratkaista kysymystä siitä, olisiko niin sanottu saldoleikkuri ollut mahdollinen. Oikeuskirjallisuudessa on esitetty näkemys, että vaikka liukuvassa työajassa enimmäissaldon ylimenevät tunnit leikkaantuvat, ne on kuitenkin työaikalain mukaan korvattava joko rahalla tai palkallisella vapaalla. Työneuvosto on myös katsonut (TN 1488-22), että jos ’leikkuri’ vähentää tai poistaa tehtyjä työtunteja, kuuluvat ne kuitenkin työajan enimmäismäärän laskennan piiriin.
Pohdintaa tapauksesta
Lähtökohtaisesti voisi ajatella, että koska liukuvan työajan käyttäminen perustuu työaikalain mukaan työnantajan ja työntekijän sopimiseen ja ainakin säännöllisen työajan ylitysten enimmäiskertymästä on samalla sovittava, myös enimmäiskertymän ylityksen korvaamatta jättämisestä voisi sopia. Työaikalain 22 §:n säännös on kuitenkin pakottava, mutta voi kysyä, onko sillä tarkoitettu sen sanamuodon mukaisesti säännellä myös sellaisesta työaikasaldosta, jota lain mukaan ei saisi olla. Tosiasiassa tällaista saldoa saatetaan useassa yhteydessä käsitellä ylityönä. Joka tapauksessa työaikalain poikkeamissäännökset oikeuttavat valtakunnallisella työehtosopimuksella sopimaan toisin työaikalain 22 §:n säännöksistä.
Saldoleikkurin mahdollisuus jäänee tulevan oikeuskäytännön varaan. Joka tapauksessa käräjäoikeuden kanta, jonka mukaan vain työnantajan hyväksymiksi katsottavat enimmäissaldon ylitykset tulevat korvattaviksi, on perusteltu. Ylemmän oikeusasteen ratkaisua asiasta ei tässä tapauksessa kuitenkaan saatu.
Kirjoittaja on Paltalexin toimitusjohtaja.
